Viikinkikuningas Ragnar osa 2 

Ragge hyväksyi minut hoitajakseen ja olin oikein imarreltu, kun hän hakeutui joka ilta viereeni nukkumaan. Lisäksi Ragnar osoitti osaavansa kehrätä! Tähän asti olimme kuulleet vain kehruun "aloituspurahduksia", mutta ei vielä koskaan sellaista vahvaa hyrinää, joka nyt käynnistyi ihan vain ihmisen läheisyydestä. Päivittäinen hoito, perusteellinen harjaus aamuin illoin ja perävillojen puhdistus laatikkokäynnin jälkeen, olivat Raggelle hyvin tärkeitä asioita. Hän vaati hoitoa ilmoittautumalla miukaisten eteeni lähes kellon tarkkuudella.

Ragnar teki reippaita tutkimusmatkoja uuden kodin alakerrassa ja takapihan tarhassa, ja ihaili Oskua, jonka lempeä verkkaisuus innosti seuraamaan kaikkialle ison kissan vanavedessä pikkuruinen häntä pystyssä. Näky oli hurmaava: talon kollit, punainen kääpiö ja mustasavu jättiläinen, tallustamassa peräkkäin hyvin arvovaltaisella asenteella sähäköiden naaraiden keskellä. Raggen pulskan pyöreä tyyni olemus viehätti selvästi Oskua, joka oli aina kokenut nopealiikkeiset naaraat hiukan arvaamattomina. Hitaasti, mutta varmasti pieni kissa kehittyi liikunnassaan, hypyt ja juoksentelu muuttuivat koko ajan ketterämmäksi. Ragge oppi myös kiipeämään itse sänkyyn, kun jätin päiväpeitteen liepeet roikkumaan lattiaan asti.

 Poikien ystävyydestä lisää täällä =).

Raggen kehitysvammaisuuden laatu askarrutti minua yhä enemmän. Yleensä kehitysvamman käsite sisältää henkisen jälkeenjääneisyyden, mutta tämä poika oli suorastaan nero kissojeni keskuudessa: uuteen ympäristöön ja kissayhteisöön sopeutuminen, uuden oppiminen, riskien arviointikyky ja järkevät ratkaisut omaan suorituskykyyn suhteutettuna. Ragge ei esimerkiksi lähtenyt nousemaan portaita yläkertaan, vaikka olisi siihen kyennyt, koska tuntui ymmärtävän, että saattaisi kömpelyyttään pudota. Samoin hän pyysi apua tilanteissa, joissa sitä tarvitsi, esimerkiksi hygienian hoidossa. Ainoa selkeä poikkeavuus oli kääpiökasvuisuus ja hidas motoriikka. Siskoonsa Elliin verrattuna Ragge oli tasan puolet pienempi niin mittasuhteiltaan kuin painoltaankin. Tästä luonnon ihmeestä ottaisin vielä selvää, kunhan kuningas kasvaisi tutkimuksien vaatimaan kokoon...

14-viikkoinen Ragnar kasvoi ja kehittyi ällistyttävällä vauhdilla, kuin ottaen takaisin kaiken, minkä ohi oli nukkunut pikkupentuna. Painoa oli nyt 910 grammaa, hännäntöpö kasvoi pituutta useita senttimetrejä ja leikki saattoi jatkua tuntikausia väsymättä. Ragge touhusi lelujensa kanssa kurnutellen omia juttujaan ja haastoi siskoaan painiin. Kuninkaan itseluottamus vahvistui ja niin - mainitsinko aiemmin portaat =) - haasteet kasvoivat... Eräänä päivänä Ragge nousi portaat yläkertaan asti keskittyen porras kerrallaan tarkkaan nousuun, määrätietoisesti ja hellittämättä. Alastuloon hän kutsui minut viereensä tueksi: näin, että Raggen liikunnan ongelma paikallistui takaosan hallintaan erityisesti hypyssä alaspäin, ja pieni kissa näytti tajuavan tämän itsekin. Jokaista alemmalle portaalle pääsyä edelsi pitkä mietiskely ja suunnittelu, Ragge mittaili katseellaan etäisyyttä ja sopivaa hyppykohtaa. Vaativan suorituksen jälkeen pikkukolli kiipesi itseensä tyytyväisenä kehräten päiväunille sänkyyn, mutta minä ymmärsin olevani tästä eteenpäin jatkuvassa hälytystilassa. Ragge ei saisi missään nimessä päästä putoamaan yli puolen metrin korkeudelta, sillä hänen motoriikkansa ei joustaisi, kuten normaalilla kissalla, vaan pienikin pudotus voisi olla kohtalokas.

Ryhdyin laatimaan aukotonta turvasuunnitelmaa. Kotiin pitäisi saneerata lisää putoamisesteitä, rakentaa karkeapintaisia kulkuramppeja, ja varmistaa pennun jatkuva valvonta. Olin jo aloittanut Raggen totuttamisen uuteen kuljetuslaukkuunsa ja pieniin automatkoihin, joten saatoin ottaa hänet useimmiten mukaani, mutta tarvitsin nyt myös muun perheeni apua valvontavuoroissa. Poikani osoittivat hienoa huolenpitoa, lisäksi Raggen lempi-ihminen, Sanna-täti, lähes kaappasi maailman suloisimman pennun hoiviinsa kotiinsa aina tarvittessa (ja kuulemma myös ilman erityistä tarvetta...=)). Ragge nautti suuresta suosiostaan kuninkaallisella suvereniteetilla.

Heinäkuun lopulla vein viikinkipentueen SUROKin näyttelyyn Kaapelitehtaalle harjoittelemaan näyttelykissan elämää. Ragge tuli myös mukaan Ellin seuraksi, vaikka arvosteluun en häntä sentään ilmoittanut. Ajatus toki hiukan huvitti: olisinpa halunnut nähdä tuomarin ilmeen minikissa edessään =)! Sen sijaan Ragnar seurusteli mukavien siperiankissaihmisten kanssa ja sai paljon helliä halauksia. Raggen vaaleansininen karvalaukku oli myös ahkerasti käytössä, ja toisena päivänä Ragge oppi jo oikein vaatimaan laukkuretkiä pitkin näyttelyhallia. Eikä lainkaan piilossa laukun pohjalla, vaan pieni punainen naama kurkki uteliaana ympäröivää hulinaa laukun kansiläpän alta. Kissanäyttely kasvatti Raggen itseluottamusta entisestään, hotellissa hän viihtyi kuin kotonaan ja totuttua pitempi automatkakin sujui tyynen tyylikkäästi torkkuen. Raggen rauhallinen asenne olisi ollut kullanarvoinen parillekin näyttelyuraansa räiskyvästi aloittelevalle pentuesisarukselle...

Kotiinpaluu näyttelyreissulta oli dramaattinen: mummokisu Chili oli etsinyt kadonneita pentuja raivokkaasti koko viikonlopun ja tyhjentänyt kaikki vaatekaapit lattialle. Sain supermummolta vain mustien silmien vihaisen välähdyksen tervetulo-toivotukseksi ja sitten alkoi vimmattu pentujen pesu ja viiksien katkominen (Chili uskoo vakaasti, että pennut pysyvät kotona, kun viikset ovat lyhyet...). Valtava kehräys ja kurnutus säesti mummokisun hoivaryöppyä, kun hän lopulta asettui imettämään pikkuiset lapsenlapsensa suloiseen uneen. Ragge näytti aluksi hiukan hölmistyneeltä, mutta totesi sitten, että ylihoivaava mummo onkin kivampi kuin sähähtelevä kaitsija. Tätä supermummon reaktiota olinkin jo osannut odottaa: Chili oli lopulta saanut ikuisen vauvansa.

Ragnar saavutti kilon painon 1.8. Kasvu näkyi myös liikunnan kehittymisenä, hypyt kantoivat yhä kevyemmin ja kissamaisemmin, koordinaatio parani myös koko ajan. Ragge ei enää juuri törmäillyt, ja portaiden laskeutuminen alkoi sujua hallitusti. Uskalsin toivoa, että jonain päivänä Ragge pääsisi omin avuin tuolille, sohvalle ja pöydälle. Avun pyytäminen tuntui nöyryytykseltä, kun nuoren kollin mieli paloi kuitenkin itsenäisyyteen ja tasavertaiseen leikkiin Elli-siskon kanssa. Vaikka olikin suloinen pumpulipallo, Ragge oli silti mieleltään täydellinen, uljas ja ylpeä kissa.

6.8. oli Ragnarin ensimmäinen käynti eläinfysioterapeutti Leena Piiran vastaanotolla. Leena kyseli asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksikaan, samalla kun hän aluksi katseli Raggen tepastelua työhuoneessaan. Sitten hän otti pikkumiehen taitaviin käsiinsä hoitomatolle ja hetken kuluttua Ragge viesti koko olemuksellaan hyrisevää hyvää oloa. Leena tutki tarkasti jäykähköltä tuntuvan selkärangan ja löysikin kaksi ongelmakohtaa: toisen kaularangasta ja toisen rintarangasta. Raggen ongelma alkoi nopeasti hahmottua, mutta jatkohoitoa varten tarvittiin röntgenkuva ja eläinlääkärin lausunto sen perusteella. Kiltin pikkupojan kuvaaminen saattaisi onnistua rauhoittamattakin, joten päätin varata ajan lääkärille mahdollisimman pian. Ennen kaikkea halusin tarjota Raggelle säännöllisen fysioterapian, koska Leenan käsittely teki suorastaan ihmeitä: Ensimmäistä kertaa näin Ragnarin kääntävän päätään katsoen taakseen, oikaisevan itsensä kyljellään venytellen koko pituuteensa jalat ojennettuina, ja kantavan leluhiirtä suussaan, jopa heitellen sitä leikissä!

Tulevia tutkimuksia varten kartoitin Ragnarin varhaiset vaiheet painokäyrätaulukoksi ja kokosin pentupäiväkirjan merkinnät Fact Sheet -tiedostoon.

Viikinkikuninkaan tarina jatkuu seuraavalla sivulla...